25 / 25 pelipäivää pelattu
Kausi on päättynyt!

Keskeytyneen Kärpät-Ilves ottelun pisteet 04.4.2022

Maanantaina 4.4. aloitetun ja sitten keskeytyneen Kärpät-Ilves ottelun pisteet tullaan päivittämään vasta kun ottelu on saatu pelattua loppuun tiistaina 5.4.

Vaihdot pysyvät suljettuina kunnes pelaajahinnat ovat päivittyneet puolenyön jälkeen. Maanantaita 4.4. tullaan teknisesti käsittelemään kuten välipäivää. Eli maanantaina tehtyjä vaihtoja ei voi enää perua tiistaina 5.4.

Näin toimimme siksi, että Kärpät-Ilves ottelu oli vasta alkuvaiheessa. Ja koska ottelu keskeytettiin, niin käsityksemme mukaan ottelun pelaavaa kokoonpanoa ei saisi vaihtaa. Eli tällöin maanantaina tehdyt vaihdot eivät myöskään mene hukkaan. Vielä kun ottelu jatkuu heti seuraavana päivänä. Vaihtamisen mahdollisuus on toki olemassa.

Tiedostamme myös, että nyt jo on tiedossa tilastoja joista saa pisteitä. Pisteet tullaan tästäkin huolimatta jakamaan 5.4. pelien yhteydessä, kun peli on saatu pelattua loppuun.

Miksi emme jaa pisteitä osissa?

Emme pysty teknisesti jakamaan ottelun alun pisteitä kahdessa osassa, koska sama ottelu siirtyi jatkuvaksi maanantailta 4.4. tiistaille 5.4. Eli tässä tapauksessa emme pysty päivittämään samalla tunnisteella olevan ottelun tilastoja kahdelle eri päivälle, kun ottelu on tilastodatassa ainoastaan yhdellä pelipäivällä. Jos pisteitä yrittäisi jakaa osissa, menisi Liigapörssi itsessään sekaisin ja pisteitä ja lukittuja pelaajia päätyisi täysin väärille pelipäiville.

Päätimme siirtää pistepäivityksen kokonaisuudessaan tiistaille, että saamme myös vaihdot auki. Näin ollen kaikilla on mahdollisuus huomioida kaikkien tiistaina pelaavien joukkueiden pelaajat omassa joukkueessaan. Jos Kärpät-Ilves ottelun pisteet haluttaisiin kokonaisuudessaan maanantain kierrokselle, emme saisi vaihtoja auki ennen 5.4. pelattavia otteluita.

Kävimme läpi muutaman eri skenaarion ja tämä todettiin teidän käyttäjien kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi pisteiden saamisen että teknisen varmuuden säilyttämiseksi.

Terveisin,

Ville, Liigapörssin Tuotepäällikkö