jani rastas
Älkää hötkyilkö. Puuttuvat tilastot ehditään lisätä myöhemminkin. Aivan kuten on tähänkin asti tehty lukemattomia kertoja. Mahtavat pleijarit menossa. Ei pilata niitä jatkuvalla kitinällä jostain.
Mitä sinä sillä sähköpostilla teet ? Näet kaiken liigapörssin etusivulta kuten olet tähänkin asti nähnyt. Vieläpä keltaisella korostettuna. Ei voi olla huomaamatta. Täysin tarpeetonta ilmoitella jokaiselle erikseen. Menee aika uusavuttomaksi jos ei itse enää viitsi lukeakaan näkemäänsä. Pitänee vaatia Villeä tekemään vaihdotkin jokaiselle erikseen ettei tarvitse itse vaivautua.Juurikin noin. Pisteet ottelusta jaetaan tänään.Tästä olisi ollut mahetsua saada vaikka joku sähköposti.
Pelleilyksi meni.
Valitettavasti ei saa. Eilen kun päätöksiä tehtiin, tieto oli eilen että kokoonpanoihin ei saisi tehdä muutoksia. Tänään päivällä Liigan hallitus on kuitenkin myöntänyt poikkeusluvan. Tänään tuohon on enää mahdoton meidän tehdä muutoksia.Oliko Haapalalla jotain tilastomerkintöjä ensimmäiseltä 10 minuutilta?