Miksei tätä kuten muitakin voi lisätä heti, kun sopimus julkaistaan? Nyt jää saamatta pisteet ja samalla joutuu tuhlaamaan yhden vaihdon, kun mies joskus Liigapörssiin lisätään.
Joudumme aina odottamaan, että pelaajat ilmestyvät Liigalta meille tulevaan dataan, joten sen takia ei pystytä julkaisemaan aiemmin. En tuota Floodin tapausta tarkkaan tiedä, mutta miestä ei näkynyt liigan sivuilla pelaavassa kokoonpanossa ainakaan vielä puolen kuuden aikoihin. Olisiko varmistunut vasta myöhään, että ylipäänsä pelaa tänään?
Miehen pelilupa tuli tosiaan kuntoon vasta aivan muutama minuutti ennen ottelun alkua, niin ei ehtinyt meille ilmestyä ajoissa että olisi saatu lisättyä.
Ja tosiaan kun pelilupa ei ollut kunnossa niin miestä ei ilmaantunut Liigan pelaajadataan ja sitä kautta meille.
Jos Jarno viittaat tähän päivään niin kyllä oli. Sulak kuitenkin pelannut jo hyvän tovin Liigaa.
Ja jos viittaat siihen että Sulak oli listoilla ennen kuin pelasi ensimmäisen ottelunsa, johtui se siitä että ainoastaan miehen id eli datassa oleva tunnistenumero vaihtui. Se miksi näin kävi niin en osaa sanoa.