-
Olen välillä miettiny, että mitä jos liigapörssin kimppapeli olisi seuraavanlainen:
Jokaisessa kimpassa olisi jenkki tyyliin drafti (NHL). Eli omaan joukkueeseen valittaisiin pelaajat kimpan julkisessa draftissa vuoronperään, siten että samaa pelaajaa ei saa ottaa kuin toinen. Drafti järjestys arvottaisiin ja ensimmäisellä drafti kierroksella ensimmäisenä valinnut joukkue varaa seuraavalla kierroksella viimeisenä. Joukkueisiin draftattaisiin esimerkiksi 5 hyökkääjää, kolme puolustajaa ja kaksi maalivahtia. Näistä sitten muodostettaisiin aina kentällinen kullekkin ottelukierrokselle, sen mukaan millä liigajoukkueella on pelejä. Jakson aikana voisi toteuttaa treidejä (pelaajavaihtoja) kimpan sisällä edellyttäen, että molemmat osapuolet suostuvat vaihtokauppaan (esimerkiksi tyyliin Otso Rantakari Teemu Eroseen)
Näin kaikilla kimpassa olisi eri pelaajat joukkueissaan ja pelaajien vaihtaminen kimpan sisällä kuulostaisi todella mielenkiintoiselta. Miltä muista kuullostaa?
Pohjois-Amerikassa tämän tyylisiä Fantasy pelejä on esimerkiksi NHL:stä ja NBA.sta.